Mark. 1:14–15
Havainnot:
Markus tulee maininneeksi, että Johannes Kastaja vangittiin ennen Jeesuksen julkisen toiminnan alkua. Psykologisesti varoittava ele Herodekselta muille saarnamiehille? Jeesus aloitti kuitenkin juuri silloin, kun aika oli koittanut.
Edellä kerrottiin kuinka hän valmistautui tehtäväänsä kasteella ja erämaassa eikä hän nyt antanut Johannes Kastajan vangitsemisen järkyttää kutsumustaan.
Jeesus aloitti julkisen toimintansa kotimaakunnastaan Galileasta, joka siis on Pohjois-Israelissa, Gennesaretin järven tietämillä.
Jeesus julisti, että nyt on tullut aika ja Jumalan valtakunta on käsillä; pitää kääntyä. Tämä kääntyä-sana merkitsee tarkkaan ottaen mielenmuutosta.

Tulkinta:
Muutamaan sataan vuoteen ei Israelissa ollut esiintynyt profeettoja. Näytti ehkä siltä, että kansan uskonnollinen menneisyys oli ollut komea, mutta nykyisyys oli sellainen, että kansa eli Rooman miehitysvallan alla, vaikkakin heillä oli uskonnonvapautta enemmän kuin muilla Rooman alamaisilla.
Tällaiseen tilanteeseen ilmaantui Jeesus sanomanaan: aika on täyttynyt. Jeesuksen sanoma haastoi uuteen tilannearvioon.
Hyvän sanoman välittäminen on viestinnällisesti aika paljon haasteellisempaa kuin huonojen uutisten. En tiedä juutalaisesta kansanluonteesta, mutta itselleni tulee mieleen, että suomalaiset ajattelevat herkäsi kuullessaan hyviä uutisia: katsotaan nyt sitten, aika näyttää, pitääkö paikkansa.

Sovellus:
Mihinkähän tämä sanoma minua tänään haastaa?